Etiopia

Kissan elämää

Töiden puolesta elämä jatkuu ihan normaalina. Huomenna menen tutustumaan suomalaislasten kouluelämään, sillä JP-lehdestä on pyydetty heistä juttua. Otan vähän valokuvia puukäsityön tunnilta. Ensi viikolla on tiedossa pari matkaa. Tiistain ja keskiviikon vietämme yhden lähetin, Pirjon kanssa Awasassa, joka on vähän isompi kaupunki tässä lähellä. Siellä on jokin klinikka, jonne Pirjo toimittaa lääkkeitä ja tarkastaa muutenkin tilannetta.

Ensi viikon torstaista perjantaihin olemme Leenu ja Kytö Salinin matkassa tsekkaamassa ruuanjakelua nälänhätäalueella. Molemmissa paikoissa vietämme siis yhden yön, mutta niissä pitäisi olla ihan kunnollinen hotelli - Awasassa jopa norjalaisten työntekijöiden ylläpitämä. Malaria-aluetta molemmat, joten aloitamme malaria-kuurimme piakkoin. Täältä saamme onneksi lisää malaria- lääkettä, sillä omat varastomme eivät riittäisi, kun marraskuun loppupuolella menemme todennäköisesti vielä Mettuun, joka myös on malaria-aluetta. Syömme lääkettä siis koko loppumatkan.

Kotiimme ilmaantui eilen uusi tulokas - parin kuukauden ikäinen Oskari Pesonen! Pentikäisten Miisu-kissa oli tehnyt pari pentua ja piilottanut ne ulkorakennuksen ylisille. Luovutusikäisinä ne sieltä sitten pelastettiin, etteivät liikaa villiinny. Viiru-pentu meni Lehtisten perheeseen ja toinen kissoista tuli meille kesytettäväksi kunnes se löytää oman kodin.

Oskaria onkin hoidettu täällä viimeiset pari päivää kuin vauvaa. Se huutaa kun se jää yksin, kun on nälkä, kun pelottaa tai ihmetyttää. Joskus se huutaa ihan muuten vain. Oskarilla on ihan mahdottoman kova ääni ei uskoisi että niin pienestä kissasta lähtee semmoinen meteli. Kun se tutkii paikkoja, se naukuu sekunnin välein kuin joku kaikuluotain ja hiljenee vasta kun ottaa syliin. Minä ehdotin kissalle nimeksi Pesosta (Pessi), jolloin sisarukset olisivat siis olleet Viiru ja Pesonen (sen sadun mukaan). Vexi ehdotti Oskaria, joten kissasta tuli sitten Oskari Pesonen. Leikkimisestä päätelleen Oskarista tulee hyvä hiirikissa. Ehkä se voisi säikyttää pois hiiren keittiöstämme…

Ummikon havaintoja: Omituisia eläintarinoita

  • Lintukirjo on tässä maassa aika valtava. Tänään pihassamme näkyi värikäs, vähän papukaijan näköinen otus. Myös isoja korppikotkia löytyy. Addis Abebassa Lähetysseuran vierastalon lähellä sijaitsee viinitehdas, joka valuttaa viinintekojätteensä läheiseen jokeen. Sieltä korppikotkat käyvät niitä syömässä.

  • Viime keväänä yhtenä yönä vierastalolla oli kuulunut valtava pamaus. Kun asukkaat menivät rappukäytävään tarkastamaan tilannetta, käytävän kaiteella huojui korppikotka, joka oli törmännyt ikkunan läpi sisään. Lintu huojui edestakaisin hetken aikaa, kunnes oksensi ja putosi kaiteelta. Siitä se olikin helppo siirtää ulos. Eläin oli kännissä kuin käki syötyään joesta viinijätteitä.
  • Täällä Hosainassa chat-niminen huume on aika yleinen, ainakin miesten keskuudessa. Se on ihan laillinen aine mutta turruttaa pään ja aiheuttaa nopeasti riippuvuuden. Chat on jonkin kasvin lehti jota pureskellaan. Pureskelun jälkeen se yleensä sylkäistään maahan, josta sitten vuohet popsivat “herkkua” suihinsa. Sitten ne makaavat keskellä tietä chat- huuruissaan eivätkä liikahdakaan vaikka kuinka tööttäilisi. Ne pitää ihan suosiolla kiertää.


Tänne Hosainaan olemme kotiutuneet jo ihan mukavasti ja tietty normaalius ja rutiini on löytynyt. Talokin tuntuu jo ihan omalta kohdilta, vaikka täällä on asunut vasta pari viikkoa. Hirveästi normaalia elämää – siis paikallisten - täällä ei kyllä hirveästi näe. Tosin meidät on sunnuntaiksi kutsuttu yhden paikallisen synodin työntekijän luo, kun Vexi korjasi hänen tietokoneensa.

Nyt istuskelen saunan jälkeen takkatulen ääressä ja kirjoittelen tätä viestiä Vexin kannettavalla koneella. Vexi tuossa vieressä kuuntelee radiosta suomenkielisiä uutisia kissa sylissään.

Nälkätietoa

Tänään aamulla meidät esiteltiin hiippakunnan keskustoimiston työntekijöille. Päivällä ohjasin Kertun skannaus-harjoituksia, jonka jälkeen kävimme ajelulla kaupungissa (siitä lisää Vexin nettipäiväkirjassa). Illalla istuskelimme erään lähettipariskunnan, Kytö ja Leenu Salinin luona. He ovat olleet Afrikassa kolmisenkymmentä vuotta mm. nälkäaputyössä (Etiopiassa ja Malawilla).

He kertoivat, miten edellisen nälkäjakson aikana 1980-luvulla he olivat mukana kehittämässä uudenlaista nälkäavun jakomallia. Olemme joskus nähneet televisiosta nälkäpakolaisten leirit. Ne ovat syntyneet keskitetyn ruuanjakelumallin seurauksena. Ruokaa jaetaan keskitetysti tuhansille ihmisille, jolloin ruuanjakopisteiden ympärille syntyy valtavia pakolaisleirejä, kun ihmiset joutuvat hakemaan ruuan kaukaa kotoa. Tällöin kotona jäävät pellot hoitamatta. Kun sitten sateet tulevat ja tilanne muualla helpottaa, leiriin tulleiden ihmisten tilanne pysyy ennallaan niin kauan kunnes kesannolle kasvaneet pellot saadaan taas kuntoon. Pakolaisleirien purkaminen saattaa siis kestää pitkälti toista vuotta.

Tälle keskitetylle mallille vaihtoehtoinen systeemi on paikallinen ja kyläkohtainen ruuanjakelu, jolla pyritään ehkäisemään tällaisten valtavien pakolaisleirien syntyä. Paikallinen jakelu perustuu kylien omaan tarkkailuun, milloin lisäruokaa tarvitaan. Ihmiset voivat pysyä kotona ja hoitaa peltonsa, jolloin he pääsevät nopeammin myös jaloilleen kun nälkätilanne helpottuu. Ongelma vain on siinä, ettei kylien oma kontrolli aina toimi ja ruoka-apu saattaa sen vuoksi myöhästyä.

Tarinatuokioita ja jumalanpalvelus

Siitä lähtien kun tulimme Hosainaan, olemme vain syöneet ja nukkuneet! Meitä on pidetty täällä oikein hyvin - lähetit ovat kirjoittaneet nimensä varauslistaan, jolla he ovat varanneet meitä kotiinsa syömään. Olemme siis kiertäneet jokaisen lähetin luona syömässä lounasta ja iltapalaa ja samalla kuunnelleet mahtavia tarinoita elämästä Etiopiassa. Jotkin lounasvierailut ovat venyneet monen tunnin mittaiseksi ja sitten on pitänyt jo lähteä pois, että ehtii käydä kotona kääntymässä ennen lähtöä seuraavan lähetin luo iltapalalle. Nälkä ei ainakaan ehdi tulla!

Tänään kävimme lounaalla Lehtisten perheessä. Täällä on kaksi suomalaista perhettä ja yksi saksalainen perhe, joissa on yhteensä 9 lasta. Lasten leikeissä yhteinen kieli on amhara. Hauska kuulla kun 1,5 vuotias pellavapäinen penskakin juttelee amharaa! Aikuisten on sitä kieltä paljon vaikeampi oppia.

Vexi on jo parantunut flunssastaan ja pääsemme huomenna aloittamaan varsinaisen työmme täällä. Lauantaina pidimme jo palaverin, jossa oli kaikki lähetit paikalla ja suunnittelimme aikataulun tietokonekoulutuksia varten. Minä opetan läheteille skannausta, kuvankäsittelyä ja taittoa sekä wordin käyttöä. Lisäksi toimitan pari juttua joita yritän tarjota Lähetyssanomiin. Huomenna menen mm. haastattelemaan paria teologisen seminaarin opiskelijaa.

Ummikon havaintoja: Jumalanpalvelus ja uskonto
Tänään olimme amharankielisessä jumalanpalveluksessa. Jumis kesti kolmisen tuntia ja alkoi 45 minuuttia myöhässä, mutta onneksi saimme tulkkauksen suomeksi, niin ei ihan ehtinyt tylsistymään. Oli se vähän erilaista kuin Suomessa, mutta rakenne oli kyllä ihan tuttu. Erilaisinta oli tietysti se, että kirkko oli ihan täynnä, niin että ulkonakin istui porukkaa. Vähän toista kuin Suomen jumalanpalvelukset tyhjine penkkeineen. Ehtoollisessa oli hyvää symboliikkaa, sillä viinipikarien virkaa toimittivat sellaiset pienet muoviset lääkekupit, joista sairaalassa jaetaan lääkkeet. Onhan Kristuksen veri hengellinen lääke!

Vaikka Etiopiasta sanotaan, että täällä on pitkään ollut kristillinen kirkko, niin ortodoksisuus saattaa joskus olla kaukana siitä ortodoksisuudesta, minkä me suomalaiset tunnemme. Syynä on osittain lukutaidon puute ja koulutettujen työntekijöiden puute. Maalla, jossa uskonoppineita ei ole, kristinuskoon on sekoittunut erilaisia kansanuskomuksia, noituutta ja uhrimenoja. Toisena virtauksena siinä vaikuttaa pyhimyskultti. Maria ja Pyhä Yrjö kyllä tunnetaan, muttei välttämättä Jeesusta! Kerttu Nygren oli kerran keskustellut ortodoksipapin kanssa. Kerttu oli näyttänyt kaulassa olevaa ristiään ja sanonut: me olemme molemmat syntisiä. Kristuksen pelastustyö yhdistää meitä. Ortodoksi oli kuitenkin kieltänyt: Ei Kristus pelasta, vaan Maria! Tämä ei kuitenkaan koske koko kirkkoa.

Ortodoksikirkon sisällä on lisäksi ns. evankelinen ortodoksisuus, joka elää tarkkaan maan alla. He eivät hyväksy kirkon uskomuksia mutta eivät halua erota kirkosta, sillä uskovat saavansa eniten muutosta aikaan vaikuttamalla kirkon sisäpuolella. Jos heidän vakaumuksensa tulisi ilmi, heidät karkotettaisiin kirkosta. Muutenkin ortodoksien ja protestantti-kristittyjen välillä on ollut kiistaa, jopa vainoja, koska kansanortodoksisuudesta tulee paljon ihmisiä protestanttisiin kirkkoihin. Tällaisista vainoista on tullut kuolonuhrejakin lähiaikoina.

Jos mennään sitten vähän arkisimpiin asioihin, niin meidän keittiössä on pikkuruinen hiiri, jota Vexi on yrittänyt metsästää kameranjalusta-keihäs kädessä. Ei olla saatu kiinni, mutta ei se nyt hirveästi häiritse, mitä nyt joskus säikyttelee. Pitäisi lainata naapurin kissaa vähäksi aikaa. Eksoottisempia eläimiä täällä ei hirveästi näe, paitsi lintuja, joita on vaikka minkä värisiä. Hyeenoitakin kuulemma näkee jossain täällä lähellä.

Kotiutuminen Hosainaan

Eilen tulimme kovassa kyydissä Addiksesta vajaat 250 km tänne Hosainaan, jossa suurin osa Etiopian SLS:n läheteistä majailee. Matka kesti viitisen tuntia. Huonon tien aiheuttama tärinä hellitti vasta legendaarisen Etiopian-lähetti Kerttu Nygrenin tarjoaman oivallisen indjera ja wotti -lounaan jälkeen.

Alue, jolla asumme on nimeltään Hetto. Alueella sijaitsee Hosainan alueen hiippakunnan keskustoimisto, teologinen seminaari, etiopialainen kuurojen koulu sekä suomalais-saksalainen koulu, jossa on neljä oppilasta. Alueella asuu ainakin saksalainen lähettiperhe, suomalaislähetit sekä kuurojen koulun asukkaat ja opettajat. Asumme Vexin kanssa omakotitalossa, jossa on viisi huonetta ja keittiö. Siis vähän sellainen “oma talo maalla” josta olen joskus salaa haaveillut. Keittiötä en kuitenkaan saa yksin emännöidä, sillä talossamme puuhailee viisi päivää viikossa myös apulainen Birge, joka kokkaa, siivoaa ja pesee pyykkiä.

Tänään tuntui oudolta, kun kerroin Birgelle tarpeitamme ja toiveitamme taloudenhoidon suhteen. Ei sitä suomalainen nainen osaa oikein suhtautua siihen, että vieras emäntä häärii talossa. Mieluummin hoitaisi asiat itse, mutta täällä se on vähän vaikeaa.

Birge on ollut pitkään suomalaisten kotiapulaisena, mutta nyt ollut jonkin aikaa työttömänä. Meitä varten hänet sitten palkattiin. Pääsemmepähän työllistämään paikallisia. Birgellä on 7 lasta, joten kaikki raha tulee tarpeen, varsinkin kun minkäänlaista sosiaalihuoltoa ei maassa ilmeisesti ole. Birge osaa englantia, mikä helpottaa yhteistyötä.

Suomalaisilla lähetystyöntekijöillä näyttää olevan palveluksessaan naispuoleisia keittiöapulaisia, jotka toimivat ajoittain myös lapsenvahtina sekä miespuoleisia työntekijöitä, joita sanotaan pihapojiksi. Pihapoikien tehtäviin kuuluu puutarhanhoito ja ruispeltojen viljely, puiden pilkkominen sekä joskus ostoksilla käynti. Ruohonleikkureita täällä ei tunneta, joten pihapojat leikkaavat nurmikon sirpillä. Nimitys “pihapoika” on joidenkin työntekijöiden kohdalla harhaanjohtava - vanhin pihapoika täällä on yli 60-vuotias Tumoro.

Tänä iltana oli yhden lähetin luona raamis, jossa puhuttiin antamisen vaikeudesta. Tekstinä oli lesken ropo. Täällä avunpyytäjiä tulee vastaan joka päivä useita. Lähetit kuulevat ties minkälaista elämäntarinaa, toinen toistaan surullisempia. On vaikea valita, kenen pyyntöön vastaa, kenelle antaa, kun kaikki ovat jollain lailla puutteessa. Myös huijareita esiintyy vähän väliä. Siksi avunpyyntöön vastaamisen ehtoina ovat usein luottamus ja se että pyytäjän tuntee ennestään. Tuntemattomille tulee kuulemma harvemmin annettua, kun ystäviäkin on niin paljon pyytämässä. Raamiksessa todettiin, että vaikka huijareita esiintyy, niin mieluummin sitä antaa ja tulee samalla joskus huijatuksi, kuin paaduttaa sydämensä kaikelta hädältä ja avinpyynnöiltä. Tuntuu että jälkimmäinenkin olisi täällä looginen seuraus. Kun on hyvällä sydämellä antanut ja tuleekin huijatuksi, on vaikea luottaa muihin avunpyytäjiin. Lisäksi kurjuuden näkeminen tekee kipeää hyvälle sydämelle. Paatuneilla olisi täällä helpompaa.

Tänään on uudenvuoden aatto, huomenna alkaa vuosi 1996 Etiopialaisen kalenterin mukaan. Päivällä hätkähdimme kun pihalta alkoi kuulua meteliä. Kuusi poikaa lauloi, tanssi ja taputti ovemme edustalla. Se on täkäläinen tapa, että lapset ja vähän vanhemmatkin kiertävät uuden vuoden aikaan taloissa laulamassa ja keräämässä rahaa, karkkia ym. Vähän niin kuin pääsiäisnoidat meillä. Tänään oli poikien vuoro laulaa, huomenna tulevat tytöt. Valitettavasti heitä on odotettavissa jo kukonlaulun aikaan, joten yöunet voivat jäädä lyhyeksi jos ulkona alkaa kuudelta kuulua yksitoikkoinen haidjin- kielinen “hoija-hoija” -laulu.

Uutiset Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin kuolemasta on kiirinyt tänne Hosainaan lyhytaaltoradioiden suomenkielisten lähetysten kautta. Jälleen kerran sitä on kaukana Suomesta todistamassa traagisia tapahtumia - viimeksi tasan kaksi vuotta sitten istuimme Nepalin Tansenissa katsomassa BBC:ltä uutislähetyksiä WTC:n iskusta.

Lähtö Hosainaan lähenee

Lähtö Addiksesta Hosainaan tulikin odotettua pikaisemmin. Lähdemme huomenna. Syynä oli se, että saimme kyydin juuri tuolle päivälle yhdeltä suomalaiselta lähettipariskunnalta, joka on nyt käymässä Addiksessa.

Tänään kannoimme kaupasta monta kassia ruokaa. Hosainasta kun ei oikein saa niin helposti sellaisia tarpeita kuin maitojauhe, jauheliha tai makaroni. Lisäksi ihan meitä varten palkattu apulainen saattaa olla lomalla viikonlopun yli, joten meidän pitää ehkä itse opetella filtteröimään vesi ja pesemään hedelmät ja kasvikset myrkyllä, joka “tappaa talossa ja puutarhassa”.. Asumme Vexin kanssa omassa talossa ja sen vuoksi sikäläisille kuulemma sanotaan että olemme naimisissa. Täällä avoliitto on tupakanpolton ja alkoholin jälkeen varmaan yksi pahimmista synneistä - tupakanpoltto on pahin.

Vaikka Hosaina on maaseutua, odotan paljon sinne pääsemistä. Olettaisin että se on “oikeampaa” Etiopiaa kuin tämä pääkaupunki. Minulle on budjetoitu Hosainassa oloaikaa pari viikkoa, mutta yritän venyttää sitä muutamalla päivällä, vaikka täällä Addiksessakin työt odottavat. Mutta kuten täälläpäin sanotaan, kiire jäi Seutulan lentokentälle…

Synttärijuhlintaa ja kaupunkikävelyä

Saimme sähköpostia Suomesta, jossa oli uutisoitu Etiopian malariatilanteesta. Helsingin Sanomien artikkeli kertoi, että Etiopiaan on tulossa syyskuun puolivälistä alkaen malariaepidemia. Malariaa on tavattu myös korkeilla alueilla, jossa sitä ei tavallisesti esiinny lainkaan.

Aika jännä kuulla Etiopian uutisia Suomesta - siellä taidetaan olla paremmin selvillä asiasta kuin täällä! Lähetit eivät ole ainakaan vielä puhuneet mitään malariavaarasta tai että olisivat huomanneet tartuntoja. Pitää kysellä vähän heiltä. Hyttysverkotkin saamme varmaan pyydettäessä. Addis Abeba sijaitsee sen verran korkealla, ettei täällä yleensä malariaa esiinny, joten lääkkeetkin olemme jättäneet väliin.

Eilen kiertelimme Vexin kanssa kaupungilla ja totesimme sen kelpaavan huonosti iltapäiväkävelyn toteuttamispaikaksi - ihmisiä kun oli koko ajan ympärillä - rehellisiä, epärehellisiä ja jotain siltä väliltä. Tänään on ollut ihan hauska synttäripäivä. Aamulla menimme Heidin Majurin kanssa kansainvälisen luterilaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen. Heidi on SLS:n lähetti joka on täällä Addiksessa kielikoulussa. Kun kielikoulu on käyty, hän menee Hosainan kuurojen koulun opettajaksi. Heidi asuu myös SLS:n vierastalossa kielikoulunsa ajan.

Jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme hienoon ravintolaan synttärilounaalle meikäläisen neljännesvuosisadan kunniaksi. Tarjolla oli pippuripihviä ja juomaksi viiniä, valkoiset pöytäliinat ja kaikki - hampurilaisaterian hinnalla… Kyllähän se sellaisten herkkujen jälkeen kirpaisi, kun heti ravintolan portilla tuli kerjäläiset vastaan. Täällä on halpaa olla rikas, kun köyhillä ei ole mitään.

Ummikon havaintoja: Addis Abeban katunäkymä2

Kävimme kuvaamassa erästä kommunismin muistomerkkiä, joka oli aitojen sisäpuolella. Kun tulimme takaisin kadulle, joku mies väitti meille että muistomerkkiä ei olisi saanut kuvata,
mutta että hän piti vartijat poissa sen aikaa kun olimme kuvaamassa – siitä hyvästä hän vaati rahaa. Joitakin virastoja ym täällä ei saakaan kuvata, joten lykkäsin tyypille käteen 1 birrin (10 senttiä) ja jatkoimme matkaa.

Kohta viereemme käpytteli kävelykeppiin nojaava vanhempi mies, joka kertoi että kyllä sitä muistomerkkiä saa kuvata, eikä tuollaisille valehtelijoille tarvitse mitään antaa. Mies jutusteli vähän aikaa ja toivotti sitten hyvää päivänjatkoa. Ihailtavaa ystävällisyyttä ilman mitään vaatimuksia!

Saimme kävellä rauhassa (kerjäläisiä lukuunottamatta) ehkä kaksi minuuttia, kun joukkoomme liittyi yli-innokas “turistiopas”. Mies kertoi olevansa töissä jossain aids-projektissa. Hän kulki mukanamme varmaan yli tunnin ja kertoi Etiopiasta ja Addiksesta. Emme oikein ymmärtäneet tyypin motiiveja – opastaako hän meitä silkkaa ystävällisyyttään, vai haluaako hän jotain vastineeksi (täällä sitä tulee vähän skeptiseksi kaikkien suhteen). Tarjosimme hänelle sentään kahvit. Kun olimme lähdössä kotiin päin, hän antoi puhelinnumeronsa ja pyysi soittamaan - hän tarjoaisi ilomielin opastustaan myös ensi viikolla! Onneksi ei sen enempää tarvinnut karistella häntä kannoilta vaan erosimme hyvillä mielin.

Ehkä tulevaisuudessa kannattaa käyttää taksia kaupungilla liikkumiseen. Kaupunki on täynnä sinivalkoisia pikkubussi-takseja, jotka kulkevat vakioreittiä ja maksavat max. 1 birrin/matka. Sillä pääsee helposti myös vierastalolta keskustaan, mikä on reilut 5 km. Se on hauska ja turvallinen tapa matkustaa, vaikka kuulemma suurin osa täällä työskentelevistä “valkolaisista” käyttää omia autoja.

Toimettomuutta ja byrokratiaa

Ensimmäinen yö meni aika vähillä unilla: korkeusero (2400m) ja väsymys ilmeisesti vaivasi.
Tärisin yön ihan horkassa - kuin olisi ollut tosi kylmä vaikkei ollutkaan. Ilmeisesti lihakset ei saaneet tarpeeksi happea tai jotain. Oli tosi epämukava fiilis. Viime yö meni kuitenkin oikein sikeissä unissa ja nyt on jo hyvä olo.

Eilen kävimme tutustumassa Etiopian luterilaisen Mekane Yesus -kirkon keskustoimiston tiloihin ja työntekijöihin. Kävimme myös pienellä kiertoajelulla sekä tutustumassa yhteen ortodoksikirkkoon, jonne on haudattu Haile Selassie vaimoineen

Tänään on ollut aika rento päivä. Olin mukana kun Vexille hommattiin paikallista ajokorttia ja sitä kautta tutustuimme paikalliseen byrokratiaan. Ensin meidän piti käydä Suomen suurlähetystössä sekä ulkoministeriössä. Huomenna vasta päästään itse ajokorttitoimistoon. Muuten olen ollut tänään vähän toimettomana. Vexi on tänään kouluttanut yhtä kirkon työntekijää (jonka nimi on Kassa, lausutaan Kaasa) tietokonehommissa.

Kirkko ei ole palkannut materiaalintuottajaa ravinto-ohjelmaan, vaikka tieto tulostani on ollut jo pitkään. Minun tehtävänäni olisi siis ollut kouluttaa tuo henkilö atk:n osalta. Kirkon johto yrittää kuitenkin vielä etsiä siihen jotakuta lokakuuhun mennessä. Ongelmana on kuulemma se, että kirkko joutuu irtisanomaan ihmisiä toisaalla, niin on vaikea palkata uusia toisiin projekteihin. Huomenna menen palaveeraamaan koulutusasioista Taddelechin kanssa, joka työskentelee ravinto-ohjelmassa. Koulutettavia kuitenkin riittää, vaikkei vakituista työntekijää olekaan palkattu. Ainakin Taddelech sekä joku opiskelijapappi ja joku kolmas kaipaavat Publisher-neuvoja.

Tulevaisuudesta olemme saaneet vähän enemmän selkoa. Syyskuun puolivälissä lähdemme Vexin kanssa Hosainaan - minä kahdeksi viikoksi ja Vexi 1,5 kuukaudeksi. Siellä me molemmat koulutamme suomalaisia lähettejä: wordia, kuvankäsittelyä, skannausta, excel-ohjelmaa ym. Marraskuussa lennämme muistaakseni viikoksi länsi-Etiopiaan, Mettuun, jossa on jälleen vuorossa atk-koulutusta sekä minulla lisäksi artikkelien tekemistä Lähetyssanomiin.

Ummikon havaintoja: Addis Abeban katunäkymä
Etiopia on paljon modernimpi kaupunki kuin luulin. En esim. ymmärrä, miksi minulle sanottiin ettei täällä nainen voi oikein kulkea housuissa. Suurin osa paikallisista käyttää housuja - hameita on lähinnä vain vanhemmilla naisilla! Samanlaisia muotivaatteita näkyy kuin Suomessakin, tosin pienemmässä mittakaavassa. Etiopialainen kahvi on kuulemma maailman parasta. Sitä on tullut juotua jo niin kotioloissa kuin kahviloissakin. Kahviloissa kahvi muistuttaa lähinnä lattea tai machiattoa - mikä sekin tuo länsimaat mieleen. Kyllähän täällä kerjäläisiäkin sitten on, mutta niitäkin vähemmän kuin luulin. Ilmeisesti niitä on korjattu sivummalle, kun täällä oli se joku Afrikan neuvoston kokous vähän aikaa sitten.

Uusi koti Addis Abebassa

Ensimmäinen päivä Addis Abebassa, Etiopiassa. Tänne tulimme Vexin kanssa Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoitteluun. Työnkuvaan kuuluu molemmilla atk-koulutus suomalaisille ja etiopialaisille kirkon työntekijöille. Lisäksi olen sopinut kirjoittavani Lähetyssanomiin pari artikkelia.

Uudesta “kodistamme” löytyy suihku lämpimällä vedellä, vesivessa ja jopa mikroaaltouuni! Huoneesta löytyy suomalaistyylinen takka - tosin en ihan ole varma miten se toimii… Eli ei ihan periferiassa olla. Asuinpaikkanamme on siis SLS:n vierastalo, jossa on pari asuntoa pidempiaikaisille vieraille ja muutama huone sen lisäksi. Vierastalo sijaitsee paikallisen kirkon aidatulla asuinalueella n. 20 minuutin taksimatkan päässä Addiksen keskustasta. Alueella asuu myös Kansanlähetyksen lähettiperhe, SLS:n lähetit Arja ja Seppo Vehko, jotka ohjaavat harjoitteluamme sekä paikallisia kirkon työntekijöitä perheineen.

Lennot menivät hyvin, lähtö oli klo 7 aamulla ja perillä olimme n. klo 20.30. Aluksi vähän pää tuntuu kevyeltä ja ohut ilma pisti haukkomaan henkeä, mutta eiköhän se parissa päivässä tasoitu.

Kyllä vähän mietin lentokentältä ajellessamme kohti vierastaloa, että pitikö tänne taas lähteä, eikö Suomessa olisi paljon helpompaa… Mutta kaipa sitä nyt täytyy ottaa vastuu päähänpistoksistaan…

Positiivisin mielin huomiseen päivään - silloin menemmekin jo tutustumaan kirkon toimistoon ja työntekijöihin.

« Prev -