Kirjoitus on julkaistu Lähetyssanomat 1/2002 -lehdessä Tositapaus-palstalla

Maolaispuolueesta, päivää!

Tutustuin viime syyskuussa lähetystyöhön Nepalissa Opiskelijoiden lähetysliiton järjestämällä matkalla. Ryhmässämme oli kahdeksan opiskelijaa, ja matkaohjelmaamme kuului myös vaellus.

Majoituimme Tarke Ghyangissa sijaitsevaan majataloon vaelluksemme kuudentena päivänä. Illalla saapuvat maolaiset. He asettuivat majatalomme pihaan ja vaativat isäntäväeltä ruokaa ja majoitusta.

Aamulla pari maolaista tunkeutui aseineen huoneeseemme, kun valmistauduimme päivän vaellukseen. He kyselivät, mitä mieltä olemme maolaisista, heidän puolueestaan ja kommunismista. He vaativat meiltä 10 000 rupian (168 euron) “avustusta” toiminnalleen.

Urosen Pekka toimi puhemiehenä ja valehtelee, ettei meillä ole penniäkään rahaa. Emme muka halunneet ottaa mitään kantaa maolaisuuteen, koska olimme vain tyhmiä turisteja emmekä tienneet mitään heidän politiikastaan. Yritimme olla mahdollisimman ymmärtämättömiä, ettemme ärsyttäisi liikaa. Maolaissotilas alkoi silti muuttua epäluuloiseksi.

“Etkö pidä minusta? Etkö pidä maolaisista?” hän kysyi ase kädessään. Kun sanoimme, ettei meillä ole rahaa, saimme kuulla, että miehille kelpaisi kameramme, jopa mukana ollut kitara. Pekan neuvotellessa saimme rinkat pakattua ja lähdimme kävelemään majatalolta poispäin. Kymmenisen maolaista kulki vierellämme ja perässämme saattueena. He eivät ollleet vielä saaneet vaatimiaan rahoja. Tilanne oli uhkaava. Huomasimme, että moni sissien kantamista aseista oli vain yhteen hitsattuja putken pätkiä. Mutta yksikin toimiva ase riittää tosipaikan tullen.

Hätistelimme kantajat edellemme, etteivät tavaramme jäisi maolaisten käsiin. Lähdimme kulkemaan kylästä pois vievää tietä. Oppaamme Thakur jäi neuvottelemaan maolaisten kanssa. Hän joutui maksamaan maolaisille 1000 rupiaa, jotta pääsimme jatkamaan. Thakur sai maksustaan jopa kuitin! Kuitin oli tarkoitus säästää meitä tulevilta lahjoituksilta, jos matkan varrella vastaan tulisi lisää sissiryhmiä.

Loppupäivän vaellus sujui vaisuissa ja mietteliäissä merkeissä. Jalkoihin tarrautuvat iilimadotkaan eivät enää tuntuneet niin pahoilta, kun oli kohdannut suuremman luokan pelkoa. On ainakin jotain kerrottavaa kotiväelle.