Kirjoitus on tehty artikkelikokoelmaan Maailmansilta - Kirkon lapsi - ja nuorisotyö kohtaa maailman. Julkaisija: Kirkkohallitus, kasvatus ja nuorisotyö, 2004

Menkää siis…

Sain 16 -vuotiaana seurakuntamme nuorisopastoriltamme tehtävän. Vuoden ajan vastuullani oli Kuopion Alavan seurakunnan nuorten etiopialainen kummilapsi. Kuukausittain keräsin kummilapseen sitoutuneilta nuorilta 100 markan kolehdin, jonka kiikutin pankkiin. Pari kertaa kirjoitin Etiopiaan kirjeen, jossa kerroin kuulumisia Suomesta. Tänään, yhdeksän vuotta myöhemmin kädessäni on teologian maisterin paperit ja taskussani kuumottaa lentolippu Etiopiaan. Olen lähdössä kolmeksi kuukaudeksi Addis Abebaan Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoitteluun. Ympyrä ei kuitenkaan sulkeudu, vaan matka on vasta alussa.

Lähetyskäskyn ‘menkää’ ei tarkoita vain tiettyä valiojoukkoa vaan koskee jokaista. Jeesus ei tehnyt erillistä käskyä lähtijöille ja lähettäjille. Jokainen kristitty on lähetystyöntekijä. Myös sinä ja minä.

ja tehkää…
Tekemällä oppii. Itse tein paljon asioita lähetystyön saralla ennen kuin edes ymmärsin, mistä lähetystyössä on kyse. Vuonna 1997 tutustuin Lappeenrannan lähetysjuhliin ja seuraavana vuonna löysin itseni juontamasta ja emännöimästä. Kuopiossa nuorten lähetysjuhlia. Samana kesänä kiersin Tampereen hiippakunnan rippileirejä Suomen Lähetysseuran palveluksessa. Kyseessä oli vuosittainen Operaatio tie -projekti, jossa Lähetysseuran nuoret viettivät päivän rippileireillä. Lähetys-oppituntien, rastityöskentelyn, sketsien, pantomiimin ja iltahartauden avulla leiriläiset tutustutettiin lähetystyöhön. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa eteenpäin toiselle leirille. Mitään aiempia yhteyksiä lähetystyöhön minulla ei tuolloin vielä ollut vaan lähetysympyrät iskivät yhtäkkiä päin kasvoja. Kuumeisesti opiskelin lähetyshistoriaa ja lähetystyön ideaa, jotta voisin pitää aiheesta oppitunteja ripareilla.

Vasta myöhemmin olen ajatuksen tasolla syventynyt siihen, mitä lähetystyö minun kohdallani tosiasiassa merkitsee. Opiskelujeni alkuaikoina ajauduin sattumalta Helsingissä toimivaan Opiskelijoiden lähetysliittoon (OL). OL on järjestö, joka pitää yllä lähetysasiaa opiskelijoiden keskuudessa ja kerää myyjäisillä ja tempauksilla rahaa lähetyskannatuskohteilleen. OL:ssä sain rauhassa pohtia, mitä lähetystyö voisi merkitä omassa elämässäni. Sain kuulla kymmenien lähetystyöntekijöiden tarinoita, tutustua lähetystyön historiaan ja nykypäivään sekä toimia itse lähetystyön hyväksi. Järjestö toimii läheisessä yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa.

Usean vuoden aikana toimin Opiskelijoiden Lähetysliitossa eri tehtävissä ja Lähetysseura työntekijöineen tuli tutuksi, ja lopulta syksyllä 2001 rohkaistuin hakemaan SLS:n lähetystyön esikoulutukseen. Kaikelle tälle loivat pohjaa nuorena saadut käytännön kokemukset ja vastuutehtävät, jotka ovat johdattaneet minua ajattelemaan asiaa oman elämäni kannalta. Tänä päivänä lähetystyö tuntuukin jo arkipäiväiseltä ja tutulta, vaikken ole sitä sanan varsinaisessa merkityksessä tehnyt päivääkään.

kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Sen olen vuosien mittaan ymmärtänyt, että “kaikki kansat” tarkoittaa myös minua itseäni ja lähellä olevia ihmisiä. En halua erotella tehtävääni Suomen luterilaisen kirkon palveluksessa tai toisaalta muualla maailmassa. Samaa Jumalan antamaa tehtävää tässä toteutetaan itse kukin niillä lahjoilla, jotka Jumala on meille antanut. Oli se sitten Suomessa tai muualla maailmassa. Juuri sen vuoksi lähetystyö on merkityksellistä jokaiselle kristitylle. Kun vedän rippileirejä, pidän yhteyttä kummilapseen, autan lähimmäistäni hädässä tai koulutan etiopialaisia käyttämään tietokoneita, toteutan samaa tehtävää eri tavoin.

Lähetystyön ero ‘maalliseen’ kehitysyhteistyöhön on vakaumus, jonka pohjalta työtä tehdään. Kun suomalaiselta lähetystyöntekijältä kysytään, miksi hän on lähtenyt kauas kotoa, ei vastauksena ole “muuten vain, töihin”, vaan vastaus liittyy kristilliseen uskoon. Jumala on meidät lähettänyt kaikkien kansojen luo. Jokaisella on oikeus saada kuulla Jumalan armollisista teoista.

Koska lähetystyö koskee kaikkia kansoja, se koskee myös minua. Olen itse Pyhän Hengen tekemän ‘lähetystyön’ kohteena joka päivä. Siksi lähetystyö ei voi olla ylhäältä käsin lähtevää oman uskon kaatamista ei-kristittyjen niskaan vaan myös minä itse sekä länsimainen kulttuuri tarvitsevat lähetystyötä. Tämä havainto on muuttamassa lähetystyötä kirkkojen väliseksi yhteistyöksi. Vastavuoroisuuden periaate on haaste kaikille länsimaisille kirkoille. Sellaisen, joka on aina tottunut vain antamaan, on vaikea ottaa vastaan muilta. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin mietittävä, mitä muiden maiden kristityillä olisi annettavanaan meille. Monet lähetystyöntekijät ovat sanoneet, että mennessään töihin vieraaseen kulttuuriin, he ovat olleet pikemminkin oppimassa itse siitä, miten Jumala toimii maailmassa, kuin opettamassa muita.

Kastamalla heitä Isän, ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen ja opettamalla heitä…
Jumala toimii maailmassa sanan ja sakramenttien kautta. Siksi lähetystyön olennainen osa on evankeliumin julistus, jonka avulla kerrotaan, kuka Jumala on ja mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme. Onhan Paavalikin sanonut: “Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? ” (Room 10:14). Jumalan sanan ja sakramenttien kautta Pyhä Henki toimii herättäen meissä uskon.

Lähetystyö ei kuitenkaan ole pelkkää sanoin julistusta, sillä myös teot välittävät sanomaa Jumalan rakkaudesta, joskus jopa voimakkaammin kuin sanat. Sanoma Jumalan rakkaudesta vaatii meitä kulkemaan lähimmäisemme rinnalla ja auttamaan niitä, jotka tarvitsevat apuamme. Olen kuullut joidenkin sanovan, että ainoa oikea lähetystyön muoto on julistustyö. Perusteluna väitteelle on ollut se, etteivät meidän syntisten ihmisten syntiset teot voi julistaa evankeliumia.

Kaikki eivät kuitenkaan voi kastaa eikä kaikilla ei ole puhujanlahjoja, jotta he voisivat opettaa. Siksi Jumala on antanut meille kädet ja jalat. Lähetystyössä onkin paljon lääkäreitä, sairaanhoitajia ja insinöörejä, jotka ovat antaneet koulutuksensa ja ammattitaitonsa muiden ihmisten käyttöön. Jeesus itse toteutti lähimmäisenrakkautta ja siten osoitti Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Hän antoi meille rakkauden kaksoiskäskyn. Lähetystyö onkin kokonaisvaltaista julistusta, joka tapahtuu sekä sanoin että teoin.

Se ei ole lähtöisin meistä itsestämme. Kun annamme epätäydelliset sanamme ja tekomme Jumalan käyttöön, hän itse vaikuttaa niiden kautta. Sanan ja teon vaikuttavuus ei ole meidän käsissämme vaan Jumalan. Samoin ihmisen tuleminen uskoon ei ole lähetystyöntekijän toiminnan tulosta - “käännyttämistä” - vaan kuten katekismuskin opettaa, uskon syntyminen on Jumalan teko ja lahja.

noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa…
Lähetystyö ja lähimmäisenrakkaus nousevat kristityn omasta uskosta, jonka olemme itse ensin Jumalalta saaneet. Jumala on Jeesuksen kautta tullut maailmaan ja lunastanut meidät. Tähän minä uskon ja luotan. Tästä ilosta haluan kertoa myös toiselle ihmiselle.

Valitettavan usein kirkon omissa työntekijöissä on niitä, jotka kertovat kristillisestä uskosta kirkon kastetuille jäsenille, mutta ajattelevat, että Jumalan armosta ei tarvitse kertoa muille. Kristuksen lunastustyöstä kertominen muiden uskontojen jäsenille on heidän mielestään kulttuuri-imperialismia ja itsensä pitämistä parempana. Heidän ajatuksensa saattavat perustua paljolti tietämättömyyteen siitä, mitä lähetystyö käytännössä on Toisaalta tällaisen asenteen taustalla voi olla pluralistinen ajatus siitä, että kaikki uskonnot lopulta kulkevat kohti samaa päämäärää. Samalla he itse kuitenkin opettavat rippileireillä ja saarnatuolissa, että Jumala on ilmoittanut itsensä täydellisesti Kristuksessa. Kristus on sovittanut syntimme ristinpuulla ja ylösnousemuksella voittanut synnin ja kuoleman vallan.

Kristinusko eroaakin muista uskonnoista siinä, että Jumala itse on ottanut ihmisen muodon ja tullut alas maailmaan. Kristuksen kautta Jumalan ja ihmisen välinen yhteys on jälleen mahdollinen synnistä huolimatta. Ihmisen ei tarvitse yrittää uhrimenoin ja lain noudattamisen kautta kuroa umpeen syntisen maailman ja täydellisen Jumalan välistä kuilua. Miksi vaikenisin tällaisesta ilosanomasta? Miksi muiden uskontojen edustajien pitäisi elää ilman, että he koskaan oppivat tuntemaan elävää, armollista Jumalaa, joka on tullut ihmiseksi? Piispa Erik Wikström on kerran sanonut lähetystyön olevan sitä, että köyhä ihminen näyttää toiselle köyhälle, mistä sitä leipää saa. Jos joku pyytää minulta leipää, en kai anna hänelle kiveä? Jos joku haluaa oppia tuntemaan armahtavan Jumalan, en kai salaa sitä, mihin uskon? Kutsuisin hänet ehkä mukaan yhteiselle matkalle.

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät, maailman loppuun asti.
Voiko lähetystyön sanomaa sen yksinkertaisemmin sanoa? Lähetystyön sisältö on se, miten monella eri tavoilla kolmiyhteinen Jumala on meidän kanssamme Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Lähetystyö onkin itsensä antamista Jumalan käyttöön, Jumalan läsnäolon mahdollistamista omassa elämässäni ja toisen ihmisen elämässä. Se on huolehtimista kaukana olevasta lähimmäisestä, molemminpuolista auttamista ja tukemista sekä uskon kautta Jumalan armolliseen läsnäoloon turvautumista.

…myös nuorisotyössä!
Lähetystyöstä kertominen nuorille on haasteellista. Miten opettaa julistustyöstä nuorelle, joka vielä itsekin haparoi uskonelämässään ja etsii sille suuntaa? Nuorille annettu vastuu omasta kummilapsesta tai seurakunnan nimikkolähetin vierailu tuovat aiheen konkreettisesti ja ajankohtaisesti esille. Se antaa lähetystyölle kasvot ja nimen, joiden kautta on helpompi löytää myös sisältö. Rippileireillä ja nuortenilloissa voi järjestää tempauksia ja pelejä, joilla kerätään rahaa nuorten kummilapselle tai nimikkolähetille. Parhaiten oppii, kun itse näkee vaivaa. Samalla nuori joutuu pohtimaan, mikä merkitys tällä on ja miksi tätä teen.

Nuorisotyössä “kaikki kansat” -näkökulma mahdollistaa sen, että lähetystyöstä saa nuorille läheisen aiheen. Maailmanlaajuinen vastuu toisista ihmisistä, luonnosta ja maailmasta sekä lähimmäisenrakkaus ovat nuorille tuttua teemoja. Ripari-ikäiset ovat alkaneet pohtia eettisiä kysymyksiä: mikä merkitys on luonnonsuojelulla, miksi maailmassa on kärsimystä, mitä voisin itse tehdä sen hyväksi, että maailmasta tulisi parempi paikka, kuka on minun lähimmäiseni. Tällaisia kysymyksiä riparilla käsitelläänkin - usein ilman, että niitä liitetään lähetystyöhön, johon ne kuitenkin liittyvät mitä kiinteimmin. Lähetystyön yksi tärkeä näkökulma on juuri lähimmäisenrakkaus. Jos kaukana oleva lähimmäinen tarvitsee apuani, velvollisuuteni on antaa sitä.