Johanna Elo

Tässä päällimmäiset tunnelmat ja tilitykset maratonin jälkeen

iten kaikki alkoi?

Viime syksynä tein päätöksen, että viimeinkin juoksen sen maraton-kummajaisen, josta kaverit ovat puhuneet viimeiset kolme vuotta. Muutaman vuoden ajan olen seurannut ystävieni treenausta, katsonut vierestä maratonin jälkeistä vaivalloista taaperrusta ja ajattellut, että minusta ei kyllä riitä tuohon sisua.

Päätinpä silti olla hullu ja yrittää, joten kavereiden mukana ilmoittauduin Tukholman maratonille. Syksyllä ensimmäiset harjoituslenkit olivat 4-7 kilometrin pituisia. Tuo seitsemän kilometriä tuntui jo järjettömän pitkältä ja raskaalta matkalta. Silloin en olisi voinut kuvitellakaan että tuo matka pitäis vielä kertoa kuudella!

Vähitellen kilometrit hitaasti edeten taittuivat. Kevään pisin lenkki ulottui jo 28 kilometrin päähän ja kesti 3,5 tuntia. Sen matkan jälkeen vasta maratonkin alkoi tuntua mahdolliselta. Tuon pitkän matkan jälkeen alkoi vauhtikin parantua - tosin vasta muutama viikko ennen maratonia sain juostua kymmenen kilometriä tunnissa. Kun maratonia edeltävänä päivänä pohdin vauhdinjakoa, niin totesin että 5:15-5:30 aika voisi olla aikalailla mahdollinen.

Viime hetken tunnelmat

Maraton-laiva lähti Turun satamasta perjantai-iltana. Illalla syötiin pastaa ja mentiin ajoissa nukkumaan. Aamulla oli aikainen nousu ja jonkinmoista härdelliä, sillä meidän piti siirtyä Helsingistä tulevaan laivaan syömään aamiaista ja noutamaan juoksunumerot. Syynä siirtymiseen oli se, että alunperin matka oli ollut tarkoitus taittaa Helsingistä Silja Operalla, laivalla jonka Silja myi pois tänä keväänä. Joten laivan korvaaminen aiheutti tällaisia pieniä mutkia matkaan. Ei siinä pahemmin ehtinyt tai jaksanut jännittää. Olin aika rennoissa tunnelmissa.

Edeltävällä viikolla olin levännyt ja ahtanut itseeni hiilihydraatteja ammattilaisten ohjeiden mukaan syöden lähinnä pastaa, mysliä, hedelmiä, tuoremehua ja vadelmasoppaa. Maratonpäivän aamuna lastasimme lautaselle kilokaupalla ruokaa laivan puffetissa. Olimme aika ähkyssä sen jälkeen, mutta jäi siinä neljä tuntia aikaa sulatella ennen lähtöä. Syönnin jälkeen jäimme vielä hetkeksi oleilemaan laivalle.

Pari tuntia ennen starttia lähdimme tallustelemaan hiljakseen laivalta kohti lähtöpaikkaa. Aamu oli ollut Tukholmassa pilvinen, mutta puolipäivän jälkeen aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta. Lämpötila oli n. 20 astetta. Kisa-alueelle saapuessa ohjelmassa oli vaatteiden vaihto, tavaroiden vieminen säilytykseen sekä vessajono, joka kesti aika kauan. Ohjeiden mukaan starttipaikalle olisi pitänyt siirtyä 13:45, mutta minä olin silloin vielä vessajonossa. Lähtökarsinassa olin vasta viisi minuuttia ennen starttia. Juoksijat oli jaettu eri lähtöpaikkoihin sen mukaan, millaista aikaa lähti tavoittelemaan. Koska olin ensimmäisellä maratonillani, oli minut laitettu viimeiseen eli “mustaan” ryhmään. Lähdin siis aivan jonon hänniltä.

Ja siitä se sitten lähti. Lähtölaukaisun kajahdettua kesti n. 7 minuuttia siihen, kun 17 000 ihmisen massa siirtyi edestäni pois ja minä pääsin lähtöviivalle asti. Varsinaista ruuhkaa ei kuitenkaan ollut, joten heti lähtöviivalta pääsin aloittamaan juoksun omaan tahtiini.

Matkan varrelta

Ajaksi tuli 5:21:33, eli mukavasti meni tavoitteisiin nähden. Aika tasaisen vauhdin sain pidettyä koko matkan, mikä oli suunnitelmissakin. Tavoitteena oli juosta jokainen 10km noin 1:15-aikaan.

Ensimmäiset 20 km meni nautiskellessa kevyen oloisesti. Puolivälin jälkeen uskalsin vähäksi aikaa kiristää tahtiakin. Jossain 25 kilometrin kohdalla alkoi sitten varsinainen työ. 28 kilometrin kohdalla huikkasin Vexille, että nyt mennään jo sisulla. Kilometrit tuntuivat olevan aina vain pidempiä ja pidempiä ja jalat alkoivat kipuilla. Kaipa siinä 30 km jälkeen tuli sitten se kuuluisa muuri vastaan, koska 30-35 km oli matkan hitain, 8:16min/km. Konkreettisesti tuo muuri oli Västerbron silta, jossa oli nousua monta sataa metriä. Se mäki tuli käveltyä ylös. Loppumatkasta sain kirittyä takaisin tavoitevauhtiin.

Jossain 37km kohdalla tuntui että kaikki ympärillä olevat immeiset kävelivät. Mietin, että onko tämä nyt sitten juoksu- vai kävelykilpailu. Tuo kysymys mielessäni pakotin itseni juoksemaan loppuun asti. Juomapisteiden kohdalla oli pakkokin kävellä, jotta sai juomat hölskymättä alas. Loppumatkasta juomapisteiden jälkeen itsensä pakottaminen takaisin juoksuun oli työn takana. Mutta heti kun pääsi taas liikkeelle, oli vähän helpompaa.

Fiilis oli suurimmaksi osaksi hyvä, matkan varrella olleet bändit saivat mielen pirteäksi. Ja reittikin oli todella kaunis! Fyysisestä taistelusta huolimatta henkinen olo oli pirteä ja iloinen. Vaikka välillä kipu veti naaman irvistykseen, niin kaunis maisema, yleisön kannustus ja pohjalainen humppabändi jaksoi edelleen hymyilyttää!

Luulin että 17 000 ihmisen keskellä ruuhka alkaisi ahdistaa, mutta sitä tunnetta ei tullut missään vaiheessa -ehkä sen verran loppupäässä juoksin. Tilaa riitti, heti lähtöviivan jälkeen pääsi juoksemaan omaa vauhtia ja loppumatkasta välillä piti jopa tuppautua jonkin ryhmittymän kannoille, ettei olisi tullut liian yksinäinen olo (muut kaverini juoksivat suunnilleen 4:45 aikaan, joten heistä ei ollut seuraksi).

Tankkaus ja huolto

Urheilujuoma oli vähän etovaa enkä sitä uskaltanut paljoakaan juoda. Satunnaisesti hörppäsin sitäkin saadakseni suoloja. Energian saamiseksi käytin 200 ml Maxim-energiageeliä. Muuten tankkaus sujui hyvin eikä ongelmia tullut nesteiden tai vatsavaivojen kanssa.

Vesipisteet tuntuivat olevan aika harvassa mun nopeuteen nähden, mutta siinä auttoi oma juomapullo, jota täytin vesipisteillä. Muutama kulaus pullosta vesipisteiden välillä poisti janontunteen. Vesipisteillä olisivat saaneet vähän paremmin merkata vesi- ja urheilujuomapisteiden eron. Alkuperäinen ajatus järjestäjillä oli, että läpinäkyveistä mukeista saa maximia ja sinisistä mukeista vettä. Ongelma tuli siinä vaiheessa kun läpinäkyvät mukit loppuivat ja pöydällä näkyi vain sinisiä mukeja ja kun järjestäjät tuntuivat kertovan mukin sisällön vain kysyttäessä. Muuten järjestelyt olivat erittäin sujuvat - ei valittamista!

Omat huoltojoukot toimivat loistavasti! Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, joten puolivälissä matkaa huikkasin Vexille, että pelkään palavani auringossa. Olin kyllä laittanut aurinkorasvaa, mutta se oli varmasti siihen mennessä pyyhkiytynyt aika tehokkaasti pois, koska olin juossut matkan varrella olevien suihkujen läpi ja kostuttanut ihoa sienellä. Kymmenen kilometrin päästä löysin Vexin taas tien varresta - tällä kertaa aurinkorasvapurkki kourassa! Sain pikaisen hätäavun - enkä palanut!

Kivut ja säryt

Loppumatkasta vaivasi eniten jalkapohjat, jotka olivat siitä jalan kapeimmalta kohdalta ihan jumissa. Tuntui kuin olisi olleet kaulimet jalkojen alla. Välillä piti vähän nilkuttaakin, kun sattui niin paljon. Illalla laitoin jalkoihin kylmägeeliä, joka vähän helpotti. Seuraavana päivänä kaulimet edelleen pysyivät jalkojen alla ja muutenkin oli jalat aika jumissa. Mutta säästyin kyllä suuremmilta vammoilta! Kynsiä ei lähtenyt eikä yhtään hiertymää tai rakkoa tullut.

Mitä 42 195 metrin aikana ehtii tehdä?

• Vilkuilla sykemittarin kelloa ja yrittää muistaa, paljoako se näytti edellisen kilometripylvään kohdalla, jotta pysyisi tavoitevauhdissa (usein se ehti unohtua yrityksistä huolimatta)
• Suunnitella ottaisiko seuraavalla juoma-asemalla vettä, urheilujuomaa vai geeliä (yleensä käytin näitä vaihtoehtoja aikalailla vuoronperään)
• Miettiä, miksi kilometritolppien väli on loppumatkasta pidempi kuin alkumatkasta
• Ottaa pari tanssiaskelta rock-, latino- ja humppabändien musiikin tahtiin
• Syödä karkkia (niitä tarjottiin parissa kohtaa)
• Miettiä, miten kauan kestää, jotta vaaleanpunainen sienikarkki irtoaa kengänpohjasta
• Heittää roskia (muovimukeja) maahan, vaikka äiti kielsi
• Kuunnella kannustuksia (”Heja, Heja”, “Heja Soomi”, “Hard Rock Halleluja”)
• Pohtia, millaista olisi taivaltaa 42 kilometriä Duracell-pupu -puku päällä (juoksijoiden joukossa näkyi myös panttereita, mehiläisiä ja erinäisiä kuminaamareita)
• Laulaa mielessään vuoden 1995 jääkiekon MM-kisojen tunnusbiisiä: “Vi ska tjemppa, vi ska ge allt det vi har! Vi ska ta guld igen!”
• Käydä suihkussa vaatteet päällä ja pestä itseään sienellä
• Levittää aurinkovoidetta
• Itkeä liikutuksesta
• Hymyillä koko maailmalle
• Suudella aviomiestä
• Irvistää kameralle
• Miettiä, miten voi juosta, jos jalan alla on kaulin
• Ihailla kauniita maisemia
• Väistellä kuninkaallista hevosenkakkaa
• Miettiä, voiko sisua mitata
• Rukoilla, että Jumala antaisi tämän kärsimyksen kautta ymmärtää edes vähän maailman kärsimystä ja toisten ihmisten kipua ja että jostain saisi voimia jatkaa eteenpäin
• Lisätä loppumatkasta vauhtia, koska saa päähänsä, että laiva lähtee puolen tunnin päästä
• Pian maaliin pääsyn jälkeen huomata, että loppukirin syy eli laivasta myöhästyminen olikin tilapäisen mielenhäiriön aiheuttama hallusinaatio. Laiva lähteekin vasta 1,5 tunnin päästä

Loppusanat

Viimeisen kilometrin herkistyminen yllätti. Näin yleisön joukossa jonkun miehen, joka odotti juoksijaa kaksi ruusua kädessään ja sen näkeminen alkoi melkein itkettää. “Ihanaa, ruusuja, nyyh, miten romanttista!” Viimeinen kilometri meni nyyhkytystä pidätellessä - se on kaiketi yleistä tuollaisen rasituksen jälkeen. Yllätys oli suuri perillä maalissa, kun siellä oli vastassa oma mies ruusu kädessä!

Vielä en ole lupautunut seuraavalle maratonille - saa nähdä miten fiilikset kehittyy. Viimeisten kilometrien tuskien taival on vielä turhan tuoreessa muistissa. Mutta mistäs sen tietää, jos sitä vielä joskus löytää itsensä taas juoksemasta!

Mutta onnellinen olen siitä, että pääsin etsimään rajojani ja ehkä ylittämäänkin niitä. Todistamaan itselleni että mustakin löytyy sisua kun tarve vaatii.

“Valittaako se,
joka tahtoo kilpailla kilpailussa?
Valittaako hän,
vaikka valmistautuminen
vaatii niin paljon ponnisteluja?
Valittaako hän, vaikka siihen liittyy
niin suuri kärsimys ja tuska?

Ja miksei hän valita?
Sen tähden, että hän
- vaikka juokseekin
epävarmana tuloksesta -
ymmärtää tai luulee ymmärtävänsä,
että tämä kärsimys tuottaa
hänelle voittopalkinnon.

Juuri kun ponnistelu
on kovinta ja tuskallisinta,
silloin hän rohkaisee itseään
ajatuksella palkinnosta ja siitä,
että juuri tämä kärsimys
auttaa häntä hankkimaan sen.”

-Sören Kierkegaard: Kärsimyksen evankeliumi -

Tulospalvelun tiedot/ Tukholman maraton 2006:

Sijoitus (Naiset) 2493 (yhteensä 3808 ilmoittautunutta naista)
Loppuaika 5.21.33
Bruttoaika (sisältää matkan joukon hänniltä lähtöviivalle) 5.28.52
Keskinopeus 7.37 min/km