Viime aikoina lauluyhtye Rajattoman kappale Butterfly on tuntunut maailman parhaalta biisiltä. Se kertoo päiväperhosesta, joka aamulla syntyy, avaa siipensä ja katsoo maailmaa ensimmäistä kertaa. Se elää ja rakastaa täysillä yhden päivän ajan, ja kun tuuli hiljaa illalla kuiskailee, se kuolee pois.

Siinä kappaleessa on kiteytettynä elämän lyhyys ja hauraus sekä toisaalta intohimo ja täysillä eläminen. Kun meille on annettu niin lyhyt elämä, niin mihin me sen käytämme? Siihenkö, että katkeroidumme pohtiessamme ajan puutetta ja elämän tyhjyyttä? Vai käytämmekö aikamme rakastamiseen? Elämän ihmeiden katselemiseen? Elämän tanssiin?

Mitä varten meidät on luotu? Olen tullut siihen tulokseen, että olemme olemassa, jotta rakastaisimme. Kun rakastan, toteutan sitä, miksi minut on luotu. Silloin olen Jumalan kuva.

Voi kun sitä voisikin katsoa maailmaa aina uusin silmin. Ja vielä silloinkin, kun sulkee silmänsä viimeistä kertaa, voisi huomata: Tässäkin tapahtui ihme.