Alkuviikko on vierähtänyt taas huiman nopeasti. Vexi on ollut kouluttamassa Hosainan hiippakunnan talousosaston työntekijöille Excel-ohjelman käyttöä. Itse olen vääntänyt suomen- ja englanninkielisiä Word- ja kuvankäsittelyoppaita. Siinä sivussa olen haastatellut ja valokuvannut suomalaisia työntekijöitä. Tuntuu ettei aika riitä millään kaiken loppuunsaattamiseen ennen Addikseen palaamista. Täytynee jatkaa artikkeleiden kirjoittamista sitten siellä.

Eilen aamulla heräsimme kanan kotkotukseen. Kuistillamme keikkui jaloistaan sidottu kana, joka oli viettämässä viimeisiä hetkiään. Jos täällä päin haluaa kanaa, se täytyy ostaa elävänä. Kauniisti leikatuista, marinoiduista ja pehmeistä Saarioisten file-suikaleista ei ole tietoakaan. Broilerikastikkeessakin on luut mukana jokaista kaulanikamaa myöten. Joitakin kanan osia sanotaan “imupaloiksi”, sillä ne ovat lähinnä pelkkää luuta ja niitä voi vain imeskellä. Silti nekin hyödynnetään ja laitetaan kastikkeen sekaan. Joten ei kun vain kanalta pää poikki ja pinoon! Emme ehtineet kunnolla edes sängystä ylös, kun kana oli jo heittänyt veivinsä. Kanan saattamisen ruokapöytäkuntoon hoiti Keetachu, joka on toiminut meillä muutamana päivänä pihapoikana eli ostanut lihaa, hakannut halkoja ja siistinyt puutarhaa. Ja teurastanut kanat.

Vexi nauroi mulle kun sanoin tänään, ettei täällä ole hirveästi ehtinyt prosessoida kaikkea täällä Etiopiassa tapahtunutta. Hän kuulemma lähti Etiopiaan ettei tarvitsisi prosessoida… Joka tapauksessa: Täällä kiinnittää paljon huomiota kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen, tarkkailee ympäristöään, mutta ei hirveästi ole tullut mietittyä sitä, miten tämä kaikki minuun vaikuttaa. Sellainen oma pohdiskelu on jäänyt syrjään. Ehkä siksi nämäkin päiväkirjat ovat lähinnä selostusta siitä, mitä on tullut tehtyä ja mitä on tapahtunut.

Kyllä täällä Etiopiassa eläminen on jossain määrin aika samanlaista kuin Suomessakin ja ihmiset on kaiketi jollain lailla samanlaisia kaikkialla maailmassa. Eli kyllä täälläkin voisi olla ja elää. Ehkä myös tehdä töitä.

On täällä kuitenkin kuullut myös siitä, minkälaisten asioiden kanssa lähetit omassa työssään painiskelee. Suomessa puhutaan, miten seurakunnatkin on työyhteisöinä melko raadollisia - ei sen pyhempiä tai parempia ihmisiä kuin muuallakaan. Tarinoista päätellen Etiopian kirkko on työyhteisönä vielä raadollisempi joissain asioissa. Sitä olen ehkä eniten pohtinut, että kestäisikö itse työskennellä tällaisessa paikassa. Tällainen suomalaisten kanssa hengailu on niin erilaista, kuin jos tekisi joka päivä yhteistyötä etiopialaisten kanssa. En tiedä…

Sateet ovat muuten loppuneet ja kuiva kausi alkanut.