Tänään aamulla meidät esiteltiin hiippakunnan keskustoimiston työntekijöille. Päivällä ohjasin Kertun skannaus-harjoituksia, jonka jälkeen kävimme ajelulla kaupungissa (siitä lisää Vexin nettipäiväkirjassa). Illalla istuskelimme erään lähettipariskunnan, Kytö ja Leenu Salinin luona. He ovat olleet Afrikassa kolmisenkymmentä vuotta mm. nälkäaputyössä (Etiopiassa ja Malawilla).

He kertoivat, miten edellisen nälkäjakson aikana 1980-luvulla he olivat mukana kehittämässä uudenlaista nälkäavun jakomallia. Olemme joskus nähneet televisiosta nälkäpakolaisten leirit. Ne ovat syntyneet keskitetyn ruuanjakelumallin seurauksena. Ruokaa jaetaan keskitetysti tuhansille ihmisille, jolloin ruuanjakopisteiden ympärille syntyy valtavia pakolaisleirejä, kun ihmiset joutuvat hakemaan ruuan kaukaa kotoa. Tällöin kotona jäävät pellot hoitamatta. Kun sitten sateet tulevat ja tilanne muualla helpottaa, leiriin tulleiden ihmisten tilanne pysyy ennallaan niin kauan kunnes kesannolle kasvaneet pellot saadaan taas kuntoon. Pakolaisleirien purkaminen saattaa siis kestää pitkälti toista vuotta.

Tälle keskitetylle mallille vaihtoehtoinen systeemi on paikallinen ja kyläkohtainen ruuanjakelu, jolla pyritään ehkäisemään tällaisten valtavien pakolaisleirien syntyä. Paikallinen jakelu perustuu kylien omaan tarkkailuun, milloin lisäruokaa tarvitaan. Ihmiset voivat pysyä kotona ja hoitaa peltonsa, jolloin he pääsevät nopeammin myös jaloilleen kun nälkätilanne helpottuu. Ongelma vain on siinä, ettei kylien oma kontrolli aina toimi ja ruoka-apu saattaa sen vuoksi myöhästyä.