Matkan neljästoista päivä
- Majoittuminen Ghopten “hotelliin”. Hengittäminen helpottuu alas päin tullessa

Tänään oli pisin vaelluspäivä. Herätys oli kuudelta, ja pääsimme lähtemään kahdeksan maissa. Alku oli jyrkkää nousua Laurebina Passille, jonka 4610 metriä oli reissun korkein kohta. Sitten laskeuduttiin reilusti alaspäin, ja loppumatka mentiin ylämäki-alamäki meiningillä. Matka oli rankka mutta maisemat upeat. Alussa takanamme nousi lumihuippuinen vuorijono, ja laskeutuessamme ihailimme ympärillä kohoavia puuttomia vuorenrinteitä kukkaloistossaan. Jyrkkiä rinteitä lukuunottamatta maisema oli paikoin kuin Skotlannin nummilta. Oli mukava lähteä aikaisin aamulla liikkeelle, jolloin ilma oli vielä aurinkoinen ja maisemat näkyivät. Iltapäivällä täällä pilvet nousevat korkeammalle niin ettei seuraavaa polunmutkaa aina erota.

Matkan määränpää oli Ghopte, 3430 metriä. Alas tullessa hengittäminen alkaa helpottua mutta kivikkoinen rinne oli vaikea laskeutua. Amerikkalaiseen turistikarttaan oli merkitty Ghopten kohdalle “hotelli”, joten odotin vähän salaisissa haaveissani, että pääsisin lämpimään suihkuun - tai edes jonkinlaiseen suihkuun. Tosiasiassa saimme makeat naurut, kun väsyneinä saavuimme “hotellille” alkuillasta. “Hotellihuoneet” olivat ovettomia, 150 cm leveitä syvennyksiä, joissa ei siis ollut muuta kuin patjat. Lautalattian välistä näkyi multainen maa ja “hotellin” pitäjät olivat juopuneenoloisia poikamiehiä. Vesi maistui petroolille vielä suodattamisenkin jälkeen ja vessa oli aika karmea. Päivän matka meni kuitenkin ihan hyvin. Tauti alkaa olla menossa ohi mutta väsyttää tosi paljon.